Printek Blogi

Kuinka aloitan sukututkimuksen

Kuka olen ja mistä tulen? Väitän että jokainen meistä pohtii tuota kysymystä ennemmin tai myöhemmin. Ja kaikki te, jotka ette ole vielä miettineet asiaa – odottakaapa vain…

Sukututkimus eli genealogia on harrastus, joka huomaamattaan vie koko miehen, tai naisen, kun sille hieman pikkurilliään tarjoaa.

 Helpoin tapa kastaa varpaansa sukututkimukseen on lähteä kyselemään tietoja lähimmiltä sukulaisilta, vaikkapa omilta vanhemmilta ja isovanhemmilta. Samalla kannattaa ehdottomasti kysellä esim. tarinoita heidän lapsuudestaan, ja kirjata niitä ylös. Tarinat henkilöiden takana kun ovat monesti sukututkimuksen suola, vaikka niiden todenpitävyyttä onkin usein jopa mahdoton varmentaa. Kun olet näin menettänyt pikkusormesi sukututkimukselle, ja palat halusta sukeltaa ”syvään veteen”, päästäänkin kirkonkirjojen mystiseen maailmaan.

Tai no… aikoinaan mystisyyttä oli ehkä enemmänkin, koska kirkonkirjoja oli mentävä tutkimaan hämyiseen arkistoon, jossa tuoksui vuosisatojen historia tiivistyneenä suljettujen ovien taakse. Tämän vuoksi sukututkimus vaati erittäin paljon aikaa ja tahtoa. Onneksi nykyisin on helpompaa. Keskeisin lähdekokonaisuus on digitoitu niiden alusta vuoteen 1860-luvulle ja kohtalaisen kattavasti aina 1910- luvulle saakka. Näin ollen tutkimusta voi tehdä vaikka aamukahvia juodessa ennen päivän kiireitä.

Varsinainen tutkimus aloitetaan yleensä omien esivanhempien etsimisellä. Kirkonkirjojen avulla pääsee useimmiten noin 1700-luvulle, ja siitä taaksepäin muiden viranomaislähteiden avulla kuten henkikirjoja ja erilaisia veroluetteloita tutkimalla.

Erittäin hyviä lähteitä aloittavalle sukututkijalle on esim.

Paras tapa on kuitenkin tavata muita sukutukijoita tai osallistua esimerkiksi kansalaisopistojen sukututkimus kursseille.

Kiinnostavia hetkiä sukututkimuksen parissa!

Ps. Kun tulee tarvetta painaa sukututkimus tai suvun tarinat kirjaksi löytyy apua julkaisemastamme oppaasta – Opas Pieniin ja Suuriin painoksiin 

Comments powered by CComment

0
0
0
s2sdefault

Ota yhteys

Ota yhteys
Kirjoita nimesi
Kirjoita sähköpostisi
Kirjoita viesti!

Printek

on palveleva painotalo. Meiltä saat käyntikortit, esitteet, kirjat ja suurtulosteet pienistä suuriin painoksiin, ammattitaidolla, nopeasti ja laadukkaasti. Hoidamme halutessasi myös graafisen suunnittelun tuotteellesi.

Pitkällä kokemuksella ja osaavien asiantuntijoiden voimin teemme painotyön tilaamisen sinulle mahdollisimman vaivattomaksi!

Printek • Hallinto, Keuruuntie 10 • 040 3000 701 •Tuotanto, Otavantie 11, 42700 Keuruu • puh. 040 3000 707 • info@printek.fi • Avoinna ma-pe 9-17
© Printek 2018. All rights reserved. Site by Pelismo Oy | p+web®