Printek Blogi

Kirja on tarinan estradi

Kuten hyvä ohjaus ja lavastus herättävät näytelmän eloon, hyvä kirja tukee sivuillaan soljuvaa tarinaa. Kirjan ulkoasu tarjoaa vahvan ensivaikutelman sisällöstä, ja kuten sanotaan, ensivaikutelmasta on vaikeaa päästä yli.

Taidekuvia sisältävä kirja hyötyy kansien folioinneista ja hienoista taidepainopapereista, kun taas tarinalle maata kiertävistä veijareista sopii hyvin hieman karkeampikin ulkoasu. Runokirja saattaa herättää ostajakuntansa kiinnostuksen poikkeavalla ulkomuodolla ja historiikki herättää kunnioitusta konservatiivisella ilmeellä. Lukijakuntaa ja kirjan luonnetta tulee siis aina pohtia kirjan toteutusta suunniteltaessa.

Kirjapainoa kannattaakin aina lähestyä mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Tällöin on aikaa pohtia, minkälainen toteutus olisi paras juuri kyseiselle kirjalle. Esimerkiksi kirjan formaatti, eli sivukoko, on yksi suurimmista kustannuksiin vaikuttavista tekijöistä ja pienikin koon muutos saattaa tuottaa suuren säästön painokustannuksissa. Kirjan suunnittelua helpottaa myös, mikäli on olemassa jonkinlainen arvio kirjan tulevasta painosmäärästä, koska se ratkaisee kirjan tuotantotavan. Tuotantotapa (esim. perinteinen offset vs. digipainaminen) saattaa aiheuttaa rajoituksia aineiston valmistamiseen. Pääosin digipaino on aineiston suhteen offset-painoa kaikkiruokaisempi. Kun perusteet kirjalle on tiedossa voi turvallisin mielin lähteä valmistelemaan kirjaa painoa varten.

Kirjan taittotyön suhteen kannattaa miettiä pystyykö sen tekemään itse vai haluaako käyttää ammattitaittajan apua. Taittotyö näyttelee hyvin suurta roolia siinä kuinka miellyttävää kirjan lukeminen on. Romaanikirjaan sisuksen voi hyvin tehdä vaikkapa tekstikäsittelyohjelmalla, paljon kuvia sisältävä historiikki on kuitenkin viisainta tehdä varsinaisella taitto-ohjelmistolla.

Kansiaineiston tekoon on kuitenkin hyvä pyytää apua, jotta kannen mitoitukset ja muu ilme saadaan parhaaksi mahdolliseksi. Sanotaan että kirjaa ei ole kansiin katsominen, mutta usein kirja valitaan luettavaksi juurikin kansien perusteella.

Printek on kirjoihin erikoistunut suomalainen perheyritys. Meiltä saa apua aina kirjan suunnittelusta valmiiseen kirjaan saakka. Valmistamme sekä pehmeä että kovakantisia kirjoja. Meiltä löytyy oikea tuotantotapa aina yhdestä kappaleesta tuhansien kirjojen painoksiin asti.

Olemme koonneet verkkosivuillemme ladattavaksi ”Opas pieniin ja suuriin painoksiin”-nimisen ohjeistuksen kirjan suunnittelun tueksi omakustantajille. Opas sisältää paljon vinkkejä joita on hyvä ottaa huomioon kirjaa suunniteltaessa.

Kirjoita kommentti (0 kommenttia)
0
0
0
s2sdefault

Ota yhteys

Ota yhteys
Kirjoita nimesi
Kirjoita sähköpostisi
Kirjoita viesti!

Printek

on palveleva painotalo. Meiltä saat käyntikortit, esitteet, kirjat ja suurtulosteet pienistä suuriin painoksiin, ammattitaidolla, nopeasti ja laadukkaasti. Hoidamme halutessasi myös graafisen suunnittelun tuotteellesi.

Pitkällä kokemuksella ja osaavien asiantuntijoiden voimin teemme painotyön tilaamisen sinulle mahdollisimman vaivattomaksi!

Printek • Hallinto, Keuruuntie 10 • 040 3000 701 •Tuotanto, Otavantie 11, 42700 Keuruu • puh. 040 3000 707 • info@printek.fi • Avoinna ma-pe 9-17
© Printek 2018. All rights reserved. Site by Pelismo Oy | p+web®